Edvard Berts

Edvard Berts (27. joulukuuta 1891 Koivulahti – 6. helmikuuta 1961 Koivulahti) oli suomenruotsalainen pankinjohtaja, maanviljelijä, kirjailija, suojeluskunta-aktiivi ja jääkäriliikkeen etappimies.^[1]

Berts toimi Koivulahden säästöpankin johtajana 1945–1960. Hän kirjoitti pääasiassa kotiseutuaiheista runoutta sekä juhlarunoja erilaisiin tilaisuuksiin. Bertsin kirjalliseen tuotantoon kuului myös yksi näytelmä ja Suomen sisällissotaan liittyvä paikallishistoria.

Vuonna 1915, kun ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa ja Suomen itsenäisyyshaaveet vahvistuivat, monet suomalaiset nuorukaiset osallistuivat salaisiin operaatioihin, joiden tavoitteena oli vapauttaa Suomi Venäjän vallan alta. Jääkäriliike tarvitsi värväreitä, etappimiehiä, venekuskeja, luotseja ja karttureita. Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta näitä löytyi runsaasti, ja samalla alueella syntyi myös suojeluskuntajärjestö. Syksyllä 1915 Koivulahdella kokoontui joukko kyläläisiä näennäisesti suunnittelemaan kesäjuhlaa. Todellisuudessa kyseessä oli jääkäriliikkeen esittelytilaisuus, jossa aktivistit kertoivat nuorille miehille mahdollisuudesta liittyä liikkeeseen ja osallistua Suomen itsenäisyystaisteluun.^[2]

Merenkurkun etappi oli yksi tärkeimmistä reiteistä, joita pitkin jääkärit pakenivat Saksaan liittyäkseen salaiseen jääkärikoulutukseen. Rajanylitysvaikeudet alkoivat syksyllä 1915, kun venäläiset saivat vihiä jääkäriliikkeestä. Vaikka Merenkurkku oli tiukasti venäläisten valvoma alue, ensimmäiset kuusi jääkäriä onnistuivat ylittämään sen syyskuussa 1915 matkaten Uumajaan, Ruotsiin. Liikemies Herbert Manns järjesti ensimmäiset moottorivenekuljetukset Vaasasta ja kuljetti itse neljä miestä meren yli. Samoihin aikoihin pietarsaarelainen johtaja Sten Holm palkkasi veljekset Emil ja Johannes Sandvikin kuljettamaan miehiä veneellä. Bertsin perheen talo Petsmossa toimi tärkeänä etappipaikkana, josta miehet lähtivät matkaan. Vuoden 1915 aikana Merenkurkun kautta tapahtunut liikenne sujui pitkään salassa ja rauhallisesti.^[3]

Talven tullessa Merenkurkun ylittäminen kävi vaikeammaksi, sillä saaristovedet jäätyivät, mikä loi jääsillan ja mahdollisti passittoman ylityksen Ruotsiin. Jääkärit joutuivat hiihtämään yli jäätyneen meren, ja Edvard Berts toimi jääkäriliikkeen etappimiehenä ja oppaana heidän matkallaan Merenkurkun yli. Hän osallistui useisiin salaisiin kokouksiin, joissa suunniteltiin nuorten miesten pakoa Ruotsiin. Näitä kokouksia pidettiin muun muassa Västerhankmossa, jossa Ruotsalaisen Pohjanmaan nuorisoliiton puheenjohtaja Edvin Sundquist johti valmisteluja. Bertsin talo Petsmon kylässä toimi etappipisteenä lähtijöille, jotka lähtivät jään yli Uumajaan ja sieltä edelleen Saksaan jääkärikoulutukseen.^[2][4]

Berts ja hänen ryhmänsä majailivat Petsmossa odottaen sopivaa hetkeä ylityksille. Hän kuvaa tarkasti, kuinka he piileskelivät salaisissa majoituspaikoissa ja matkustivat öisin välttääkseen kiinnijäämisen. Reitti kulki usein ulkosaariston kautta, ja matkalaisten oli pakko levätä kalastajamajoissa ennen matkan jatkamista. Merenkurkun ylittivät muun muassa jääkärit Antti Isotalo sekä Heikki Kekoni, tuleva kenraali Mannerheimin adjutantti.^[5][2]

Yksi Bertsin avustamista miehistä Merenkurkun yli oli nuori karjalainen jääkäri Eino Karvinen, joka hiihti yksin pimeän jääkentän halki ja saapui turvallisesti perille mukanaan tärkeitä tietoja venäläisten miinakentistä Suomenlahdella. Matkat olivat vaarallisia ja fyysisesti raskaita, ja monet joutuivat kestämään kylmyyttä, nälkää ja uupumusta. Joillakin matkustajilla mielenvoimat pettivät, ja toverit joutuivat raahaamaan heitä mukanaan.^[2]

Edvard Berts osallistui jääkäriliikkeen salakuljetustehtävien lisäksi aktiivisesti muihin itsenäisyysliikkeen operaatioihin. Juhannuksena 1916 hän työskenteli venäläisten linnoitustöissä Karstulassa, ja näiden töiden varjolla hän piirsi karttoja, jotka myöhemmin kopioitiin Tukholmassa ja välitettiin saksalaisille suomalaisten aktivistien kautta. Samana vuonna Berts osallistui myös operaatioon, jossa vapautettiin pidätetyt etappipäälliköt Edvin Sundquist ja Herbert Manns Vaasan lääninvankilasta. Vapautus oli kiireellinen, sillä heidät oli määrä siirtää Špalernajaan, missä heitä olisi odottanut vankeus kalterijääkäreinä.^[6][2]

Sundquistin lapsuudenystävä Leander Enholm, joka työskenteli vankilan työverstaassa, oli keskeisessä roolissa paon suunnittelussa. Kesäkuun 22. päivää edeltävänä yönä Leander käytti itse valmistamiaan saippua-avaimia vankilan lukkojen avaamiseen. Osa avaimista katkesi, mutta hän onnistui murtamaan lukot sorkkaraudalla. Vaikeuksia ilmeni vankilan ulkoportin lukossa, mutta Leander ratkaisi tilanteen hakemalla työverstaasta tikkaat. Niiden avulla hän kiipesi muurin yli ja auttoi Mannsin ja Sundquistin pääsemään perässään. Paon jälkeen kolmikko kiirehti rantaan, missä kalastaja Karl Forsman odotti veneineen. He suuntasivat ulkosaaristoon ja ottivat kurssin kohti Ruotsin Holmögaddia.^[6]

Vuosina 1915–1916 Petsmon kautta tehtyjen salakuljetusmatkojen onnistuminen oli merkittävä osa jääkäripataljoonan muodostumista. Aluksi venäläiset sotilaat eivät olleet tietoisia näistä ylityksistä, mutta ajan myötä huhut alkoivat levitä, ja venäläiset alkoivat tiedustella paikallisilta tietoja ylittäjistä. Edvard Berts vältti itse täpärästi vangitsemisen. Eräällä kertaa Berts tapasi jäällä miehen, joka kertoi nimekseen Ahlgren ja kotipaikakseen Turun. Mies väitti paenneensa venäläisiä ja halusi päästä Ruotsiin, pyytäen apua ylitykseen. Mies tiesi joitakin Bertsin ryhmän jäseniä, mutta hänen kertomuksensa oli muuten epäselvä, ja hänen tarkoitusperiään epäiltiin vilpillisiksi.^[2]

Bertsin veljet käskivät miestä lähtemään, vakuuttaen, ettei heillä ollut mitään tekemistä kyseisen toiminnan kanssa. Myöhemmin kävi ilmi, että Ahlgren oli paljastanut tietoja venäläisille sotilaille Norrminnessä. Venäläisten saamat tiedot vastasivat Bertsin kohtaamista miehen kanssa, mikä aiheutti jännitystä etappimiesten keskuudessa.^[2]

Eräänä yönä venäläiset santarmit saapuivat Bertsin kotitilalle. Edvard Berts oli nukkumassa talon uudessa mökissä, kun pihaan ajoi poliiseja ja santarmeja täynnä oleva auto. Edvardin veli Erik, joka oli päätalolla vanhempiensa ja sisarensa kanssa, ymmärsi heti tilanteen vakavuuden ja suunnitteli pakenevansa ikkunan kautta. Ennen kuin hän ehti toimia, aseistautuneet miehet ryntäsivät sisään ja asettuivat vartioon myös talon ulkopuolelle. Santarmit aloittivat kotietsinnän, mutta eivät löytäneet mitään merkittävää, sillä vaarallinen aineisto oli jo piilotettu. Venäläiset kertoivat veljien määrätyn vangittavaksi ja vietäväksi Vaasaan kuulusteluita varten. Erik vietiin autolla etsimään kolmatta veljeä, Johannesta, jonka tiedettiin olevan niityllä. Edvardin olinpaikka pidettiin salassa, ja väitettiin hänen olevan kylällä. Bertsin sisarelle saatiin kuitenkin välitettyä viesti piilottaa Edvard nopeasti. Sisko juoksi herättämään Bertsin, ja muutamassa minuutissa hän oli jo juossut paljain jaloin piiloon tilan heinälatoon, mistä hän tarkkaili santarmeita etäältä.^[2]

Kaksi Bertsin veljistä vietiin Vaasan lääninvankilaan, jolloin Edvard Berts päätti paeta Ruotsiin ylittämällä Merenkurkun yhdessä morsiamensa kanssa. Matkan aikana he kohtasivat vaarallisia tilanteita, kuten venäläisen partion, joka äänenkantaman päässä heistä Petsmon ja Koskön välisellä alueella. Pimeässä rannassa Bertsin oma toverinsa oli vähällä ampua Edvardin, luullen tätä viholliseksi.^[2][5]

• Fästningskalaset : folkskildring i två akter. Svenska Österbottens ungdomsförbunds teaterbibliotek. Frams förlag, Vasa 1920
• Kvevlax-bygdens insats i Finlands frihetskrig. Kvevlax skyddskår 1929
• Sånger i fest och vardag. Söderström, Helsingfors 1936
• Den österbottniska byn : en samling minnesbilder. Hembygdsföreningen Svenska österbottningar i Helsingfors 1943 (Berts oli yksi kirjan tekijöistä)

• Edvard Berts SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
• Svenskösterbottniska författare: Edvard Berts^{[vanhentunut linkki]}

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI VIAF Kansalliset Suomi (KANTO) Ruotsi

1. ↑ Kampen mellan de röda och de vita - inbördeskriget 1918 Svenska Yle. 7.1.2018. Viitattu 4.9.2024. (ruotsiksi)
2. ↑ ^{a b c d e f g h i} Berts, Edvard: KVEVLAXBYGDENS INSATS i FINLANDS FRIHETS-KAMP, s. s.9-24. KVEVLAX SKYDDSKARS FORLAG, 1929.
3. ↑ Havusela, Raimo: “Sotilaskoulutus tarpeen, missä sellaista voisi hankkia?”. Pohjanmaan Maanpuolustaja, Joulukuu 2017 4 / 2017 — 11. Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajien piiri.
4. ↑ Kampen mellan de röda och de vita - inbördeskriget 1918 Svenska Yle. 7.1.2018. Viitattu 4.9.2024. (ruotsiksi)
5. ↑ ^{a b} Siltala, Sakari & Keskisarja, Teemu: Merenperintö, s. s.31. Siltala, 2024.
6. ↑ ^{a b} Epätodennäköinen pako Katternö Digital. Viitattu 4.9.2024.