Esko Mikkola

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
Universiadit
Hopeaa Hopeaa Daegu 2003 keihäänheitto

Esko Olavi Mikkola (s. 14. helmikuuta 1975 Tampere) on uransa vuonna 2010 lopettanut suomalainen keihäänheittäjä. Mikkolan ennätys on 84,27 metriä vuodelta 2004. Hän edusti urallaan Nokian Pyryä. Häntä valmensi vuoteen 2005 Jukka Manninen ja sen jälkeen Kari Ihalainen.[1]

Ura

Mikkola aloitti urheilu-uransa painin parissa ja vaihtoi vasta 19-vuotiaana painin keihäänheittoon.[2]

Mikkola aloitti vuonna 1997 urheiluansioillaan saamallaan täydellä stipendillä opiskella sähkötekniikkaa Yhdysvalloissa Arizonan yliopistossa Tucsonissa, jossa hän väitteli vuonna 2007 tekniikan tohtoriksi aiheenaan säteilynkestävä elektroniikka.[3][2] Hän heitti vuonna 1998 NCAA-mestaruuskisojen ennätykseksi 81,86 metriä, joka säilyi rikkomattomana 19 vuotta. Hänet nimettiin keihäsansioillaan Arizonan yliopiston Sports Hall of Fameen.

Urheilu-uran jälkeen

Mikkola perusti Yhdysvalloissa oman Alphacore-nimisen yrityksen, joka kehittää ja valmistaa säteilynkestäviä mikropiirejä muun muassa Nasalle. Yhtiö toimii Phoenixissa. Mikkolalla on myös Yhdysvaltain kansalaisuus ja hän on avioitunut siellä. [4]

Saavutukset

  • SM-hopea 2004 ja 2005
  • SM-pronssi 2008
  • Keihäskarnevaalien voitto 2003 ja 2005
  • 2004 kesäolympialaisten 11. tuloksella 79,43 metriä
  • 1998, 2000 NCAA-kultaa
  • 1999 NCAA-hopeaa
  • 2003 universiadeissa hopeaa

Lähteet

  1. Esko Mikkola Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. a b Suomalainen keihästähti lopetti uransa – Nyt Esko Mikkola tekee töitä Nasalle Yhdysvalloissa - Aamulehti Aamulehti. 28.8.2017. Arkistoitu 2.9.2017. Viitattu 2.9.2017.
  3. Mikkola tähyää MM-kisalippua Pihtiputaalta 7.7.2007. MTV3. Viitattu 7.7.2007.
  4. Suomalainen olympiakeihäänheittäjä lähti Yhdysvaltoihin, väitteli tohtoriksi ja perusti firman: ”NASA:n kanssa on mennyt todella hyvin” www.iltalehti.fi. Viitattu 25.8.2020.

Aiheesta muualla

  • Esko Mikkola Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.