Hämeenlinnan vapaaseurakunta

Hämeenlinnan vapaaseurakunta
Hämeenlinnan vapaaseurakunta maaliskuussa 2015.
Hämeenlinnan vapaaseurakunta maaliskuussa 2015.
Suuntautuminen vapaakirkollisuus
Kirkkokunta Suomen Vapaakirkko
Perustettu 1890
Pastori Arto Kortemaa
Pääkirkko Sibeliuksenkatu 17
13100 Hämeenlinna
Jäseniä n. 300 (2024)
Aiheesta muualla
Sivusto
Infobox OKNimi-testi OK

Hämeenlinnan vapaaseurakunta on Hämeenlinnassa toimiva vapaaseurakunta. Seurakunta on perustettu vuonna 1890. Seurakunnan johtaja on Arto Kortemaa. Seurakunnan toimitilat sijaitsevat Hämeenlinnan keskustassa Sibeliuksenkadulla. Seurakunta kuuluu Suomen Vapaakirkko -kirkkokuntaan.[1][2]

Seurakunnan toimintaan kuuluvat jumalanpalvelusten lisäksi kansainvälinen työ, nuorten ja nuorten aikuisten työ, lasten ja varhaisnuorten työ, Alfa-kurssit, pienryhmät, diakoniatyö ja lähetystyö.[3]

Historia

Hämeenlinnan vapaaseurakunta on perustettu marraskuussa 1890. Hämeenlinnan vapaaseurakunta on yksi Suomen vanhimpia vapaaseurakuntia. 1880-luvun lopun hengellinen liikehdintä ja varsinkin CE-liike loi perustan seurakunnalle. Virallisesti seurakunta perustettiin vasta uskonnonvapauslain tultua voimaan vuonna 1923. Seurakunta liittyi Suomen Vapaakirkkoon vuonna 1934.[4][5]

Vuonna 1962 seurakunan toimintakeskus valmistui Lukiokadun varteen. Seurakunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana toimi kaupungin kansakoulujen taloudenhoitaja Olavi Leino ja pitkäaikaisena työntekijän evankelista Asta Jantunen. Seurakuntaan kuului 1970-luvulla myös Lammilla asuvia jäseniä.[6]

Hämeenlinna oli 1970-luvulla vapaakirkollisuuden merkittävä toimintakeskus. Suomen Vapaakirkon toimintakeskus ja kirjakustantamo Päivä sijoittuivat tuohon aikaan Hämeenlinnaan.[7]

Toimitilat

Seurakunnan kokoontumiset alkoivat 1890-luvulla vuokratiloissa, kunnes 1910-luvulla seurakunta hankki oman Bethel-rukoushuoneen Hämeenlinnan keskustasta. Nykyiseeen rakennukseen Sibeliuksenkadulle seurakunta siirtyi vuonna 1961, jolloin seurakunnalle valmistui oma kolmikerroksinen kirkko toimitiloineen. Toimitiloja on kunnostettu eri vuosikymmeninä.[4]

Katso myös

  • Luettelo Suomen vapaaseurakunnista
  • Vapaakirkollisuus Suomessa
  • Suomen Vapaakirkko

Lähteet

  1. Yhteystiedot Hämeenlinnan vapaaseurakunta. Viitattu 7.8.2024.
  2. Seurakunnat Suomen Vapaakikrko. Viitattu 7.8.2024.
  3. Toimintamuodot Hämeenlinnan vapaaseurakunta. Viitattu 7.8.2024.
  4. a b Historiaa Hämeenlinnan vapaaseurakunta. Viitattu 7.8.2024.
  5. Koskimies, Y. S.: Hämeenlinnan kaupungin historia 1875–1944, s. 507. Hämeenlinnan kaupunki, 1966.
  6. Koskimies, Y. S.: Hämeenlinnan kaupunki 1945–1974, s. 317. Hämeenlinnan kaupunki, 1977.
  7. Hämeen historia V, s. 627. Hämeen Heimoliitto, 1986. ISBN 951-99761-9-1.
  • n
  • k
  • m
Vapaakirkollisuus Suomessa
  • Historia
Kirkot
Henkilöt
Järjestöt ja media
Kulttuuri ja tapahtumat