Haapaniemi (Kuopio)

Haapaniemi
Haapaniemeä ilmasta.
Haapaniemeä ilmasta.
Kaupunki Kuopio
Koordinaatit 62°52′51″N, 027°40′14″E
Kaupunginosa nro 8
Väkiluku 4 086
Infobox OK
Keskuskentän jalkapallostadion sijaitsee Haapaniemellä.

Haapaniemi on Kuopion kaupunginosa keskustan eteläpuolella noin kilometrin päässä torilta, ruutukaavan lounaispuolella. Kaupunginosan asukasluku on noin 4 000. Saaristokaupunkiin kulkevan Saaristokadun pohjoispää johtaa Haapaniemelle, samoin kuin moottoritien keskustaan johtava eteläinen ramppi.

Historia

Alueesta suunniteltiin huvilakaupunginosaa vuonna 1899 pidetyssä arkkitehtikilpailussa, jonka voitti Haapaniemen osalta arkkitehti Lars Sonck. Kilpailutöiden pohjalta laadittiin alueelle luonnos asemakaavasta jota alettiin noudattaa. Teollisuuslaitoksten tulo alueelle 1900-luvun alussa kuitenkin hautasi ajatuksen huvilakaupunginosasta ja alueelle syntyi asuntoja työväestölle. [1]

Asuminen

Haapaniemi jakautuu rakentamisen osalta kahteen osaan, puhekielessä Haapaniemeen ja Uuteen Haapaniemeen. Lisäksi Mölymäeksi nimitetään Haapaniemen pohjoisella reunalla sijaitsevaa korkeinta kohtaa. Sen alkuperäinen nimi oli Myllymäki. Kertoman mukaan mäki on saanut nimensä alueella asuneista perheistä, joiden lapsista syntyi mölyä[2]. Keskustaan juuri Mölymäeltä näkyvät viisi kaupungin korkeimpiin kuuluvaa kerrostaloa. Rakennuskanta Haapaniemellä on puutalovaltaista omakotialuetta sekä eteläreunalla sijaitsevia teollisuusrakennuksia. Vuosina 1962 ja 1972 Myhkyrinkadun molemmin puolin rakennettiin porrastettuja terassitaloja, myöhemmin muutamia samantyyppisiä taloja rakennettiin myös Tasavallankadun varteen sekä sen toiselle puolelle. Alueen itäreunalla sijaitsee 1950-luvulla rakennettu 7-kerroksinen kerrostalo joka hallitsee näkymää Kallavedeltä päin.

Uusi Haapaniemi

Uusi Haapaniemi sijaitsee Kallaveden rannalla alempana kuin Haapaniemen vanhemmat asuinalueet, Haapaniementien ja rannan välissä. Uuden Haapaniemen talot ovat suurelta osin vaaleasta tiilestä rakennettuja kerrostaloja ja muutamat niistä on rakennettu opiskelija-asunnoiksi. Taloja rakennettiin 1980-1990 -luvun taitteessa ja uusimmat talot on rakennettu vuonna 2007[3].

Rakennuksia

Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitos sijaitsee myös Haapaniemen rannassa entisen, nyt jo puretun, Saastamoisen rullatehtaan vieressä. Kuopion rahtisatama sijaitsee sen eteläpuolella. Hieman etelämpänä, Bellanrannaksi kutsutulle alueelle on rakennettu palkittua helsinkiläistä Löylyä muistuttava saunakompleksi Saana.[4] Kuopion keskuskentän jalkapallostadion (aik. Magnum-areena) on Haapaniemen kaupunginosassa entisen Kuopion raviradan alueella Mölymäen päällä, mutta on joutumassa 2020-luvulla muutosten kouriin. Mölymäellä sijaitseva Savon ammattiopiston Kuopion suurin koulutusyksikkö on muuttamassa Savilahteen, ja tilalle on 2020-luvulla nousemassa uusia kerrostaloja sekä jalkapallo- ja tapahtumastadion.[5][6] Itä-Suomen lapsi- ja nuorisopotilaille erikoissairaanhoitoa tarjoava Kuopion yliopistollisen sairaalan Alavan sairaala sijaitsee Keskuskentän ja Niiralan puolelle jäävän Alavan kirkon välisessä rinteessä.

Lähteet

  1. Riekki, Helena: Kuopion kaupungin rakennushistoria, s. 305-. , 2005.
  2. Valjakka, Nelli: Kesätoimittaja tutkimusmatkalla: Haapaniemi 2.8.2023. Kuopion kaupunki. Viitattu 6.3.2024.
  3. Kuopionkaupunginosat.fi Haapaniemi (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Veli-Pekka Hämäläinen: Kuopioon tulee uusi miljoonaluokan matkailukeskus Bellanrantaan – "Suurin hanke kantakaupungissa vuosikymmeniin" 5.4.2018. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 14.7.2020.
  5. Markku Malinen: Mölymäen uudistaminen alkaa Kuopiossa uuden Kaartokadun rakentamisella 5.7.2018. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 14.7.2020.
  6. Anu Rummukainen: Ammattiopiston Presidentinkadun rakennusten purkutyöt ovat alkaneet tilojen tyhjennyksellä 6.5.2020. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 14.7.2020.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Haapaniemi‎ Wikimedia Commonsissa
  • Haapaniemi Kuopion kaupunginosat -palvelussa (Arkistoitu – Internet Archive)
  • pohjois-savonmuisti.fi Mölymäen veijarit[vanhentunut linkki]
Kuopion kaupunginosat ja asuinalueet
Kaupunginosat (numerojärjestyksessä)

001 Väinölänniemi · 002 Vahtivuori · 003 Maljalahti · 004 Multimäki · 005 Kuopionlahti · 006 Hatsala · 007 Niirala · 008 Haapaniemi · 009 Itkonniemi · 010 Männistö · 011 Linnanpelto · 012 Puijonlaakso · 013 Savilahti · 014 Peipposenrinne · 015 Särkiniemi · 016 Kettulanlahti · 017 Rahusenkangas · 018 Rönö · 019 Rypysuo · 020 Päiväranta · 021 Julkula · 022 Sorsasalo · 023 Kelloniemi · 024 Levänen · 025 Jynkkä · 026 Neulamäki · 027 Puijo · 028 Niuva · 029 Neulaniemi · 030 Kolmisoppi · 031 Neulalampi · 032 Litmanen · 033 Lehtoniemi · 034 Pirtti · 035 Pitkälahti · 036 Hiltulanlahti · 037 Rautaniemi · 038 Kiviharju · 039 Vanuvuori · 040 Melalahti · 041 Kurkimäki · 042 Vehmersalmi · 043 Karttula · 050 Nilsiä · 051 Tahko · 060 Maaninka · 061 Keskisaari · 070 Juankoski · 071 Säyneinen

Asuinalueita

Inkilänmäki · Kettulanlahti · Petonen · Saarijärvi · Saaristokaupunki