Haudankorva

Haudankorva
Kaupunki Forssa
Suuralue Keskustaajaman suuralue
Koordinaatit 60°48.2′N, 023°38.6′E
Kaupunginosa nro 6
Väkiluku 2 612[1] (31.12.2011)
Osa-alueet Viksbergin asuntoalue, Viksbergin teollisuusalue[1]
Infobox OK
Entisellä kutomoalueella Haudankorvan kaupunginosassa toimii nykyään K-Citymarket ja palvelualojen yrityksiä.

Haudankorva on yksi Forssan kaupunginosista, ja se tunnetaan myös nimellä Viksberg. Vuoden 2011 lopussa Haudankorvan tilastoalueen (kaupunginosan) asukasluku oli 2 612 henkeä.[1] Haudankorvan alue koostuu omakoti- ja kerrostaloalueesta lännessä ja teollisuusalueesta idässä. Haudankorvan pohjoisrajana on Loimijoki, itärajana Tammelan raja, etelässä aluetta rajoittaa valtatie 2 ja pohjoisessa Yhtiönkatu. Alueen itäosa on metsäistä, ja siellä sijaitsee Loimalammi.

Asuin- ja teollisuusalueen rajana on Helsingintie, joka oli aiemmin Forssan eteläinen sisääntuloväylä.[2] Vuonna 2006 Forssalle valmistui uusi sisääntulotie valtatie 2:n ja seututien 280 risteyksestä. Nimillä Loimalammintie ja Finlaysonintie kulkeva katu on linjattu kulkemaan teollisuusalueen itäpuolella. Tie on osa ns. Itäistä kehäväylää. Suunnitelmissa on rakentaa ydinkeskustan ohittava kehätie Kuuston kautta valtatie 10:lle asti.[3]

Siurilankadun ja Helsingintien välisellä alueella Haudankorvan keskiosissa on kerrostaloja ja länsilaidalla omakotitaloja. Vanhimmat omakotitalot ovat Haudankorvankadun ja Eteläisen puistokadun varrella. Uusimmat omakotitalot ovat Isoniityntiellä alueen eteläosassa. Kerrostaloista vanhimmat ovat Puolimatkankadun tienoilla, uusimmat puolestaan alueen eteläosissa Kossilantiellä.

Haudankorvan keskiosissa Viksbergin teollisuusalueella sijaitsi aikaisemmin Viksbergin kartano, joka on sittemmin tuhoutunut tulipalossa. Kartanon puistoalueella kasvaa edelleenkin joitakin sinne jo kartanon aikaan istutettuja kasveja. Joitakin kaupunginosan katuja on nimetty Viksbergin alueella sijainneiden kartanon torppien mukaan. Viksbergin teollisuusalueen itäpuolelle sijoittuu Forssan lentokenttä ja 1990-luvulla suljettu entinen kaatopaikka.

Viksbergin ostoskeskuksessa toimivat aikaisemmin pankki, posti, parturi, grilli, hammashoitola ja kauppa. Ostoskeskuksen vanhoista toimijoista on toiminnassa vain R-kioski. Tiloissa toimii nyt thaihierontaliike ja siivoustarviketukku SPR:n paikallistoimisto ja syöpäjärjestö. Vanha Wiksbergin krouvi suljettiin syksyllä 2022 mutta muutamaa kuukautta myöhemmi uusi yrittäjä avasi ravintolan uudelleen.

Opintiellä toimi aikaisemmin Viksi-niminen kauppa, joka sekin lopetti toimintansa. Nykyään tiloissa toimii ase- ja eräliike.

Lopetettujen palveluiden jättämää aukkoa on korvannut Finlaysonin 1950-luvulla rakennettuun vanhaan kutomoon vuonna 2001 avattu K-Citymarket-vetoinen kauppakeskus. Lisäksi Tarjoustalo (nyk. Tokmanni) avasi alueelle uuden myymälän vuonna 2008.[4] Tarjoustalon paikalle suunniteltiin myös Prisma-vetoista kauppakeskusta, mutta kauppakeskus päätettiin toteuttaa toisaalle.

Kaupunginosassa toimii Viksbergin asukasyhdistys ry.[5]

Lähteet

  1. a b c 2.1.5 Väestö osa-alueittain 2000, 2005, 2010 ja ikärakenne 2011 (XLS) Kuntasuunnittelun tilastokansio. 20.4.2012. Hämeen liitto. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 17.8.2012.
  2. Kaupunginvaltuusto, Pöytäkirja 15.06.2009, Pykälä 65 15.6.2009. Forssan kaupunki. Viitattu 19.8.2012. [vanhentunut linkki]
  3. Forssa, kuntakohtainen hankekortti 1.12.2010. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 19.8.2012. [vanhentunut linkki]
  4. Tokmannin uusi Tarjoustalo Forssaan Turun Sanomat. 29.2.2008. Turun Sanomat. Viitattu 19.8.2012.
  5. Kylät, kunnittain Hämeen Kylät ry. Arkistoitu 1.8.2013. Viitattu 9.4.2013.

Aiheesta muualla

  • Kartta Forssan osa-alueista: Väestönlaskennan 2006 osa-alueet, Forssa (JPG) 24.1.2006. Hämeen liitto. Viitattu 9.4.2013. [vanhentunut linkki]
  • Viksbergin asukasyhdistys ry (Arkistoitu – Internet Archive)
Forssan suuralueet ja kaupunginosat
Keskustaajaman suuralue

Haudankorva • Järvenpää • Kaikula • Keskusta • Kivimäki • KorkeavahaKuhalaKuustoLamminrantaLinikkalaOjalanmäki • Paavola • Pikku-MuolaaPispanmäkiTalsoila • Vieremä

Parkkiaron suuralue

Parkkiaro

Entisen Koijärven suuralue

Kojo • Matku • Suonpää

Huomautus. Keskustaajaman ja Parkkiaron suuralueilla kaupunginosat on samaistettu vastaavien tilastoalueiden kanssa. Entisen Koijärven suuralueella ei ole kaupunginosia, mutta alue on kuitenkin jaettu kolmeen tilastoalueeseen.

Forssan maarekisterikylät
Forssan kauppalan alue

Haudankorva* • Järvenpää • KuhalaKuustoLinikkala* • Lunttila* • Talsoila • Vieremä

Koijärven kunnan alue

Kojo* • Kokko* • Kölli • Matku* • Menonen* • Raitoo

Huomautus. Maarekisterikylien ja kuntien rajat eivät noudata täydellisesti toisiaan. Asteriskilla (*) merkityistä kylistä pieni tai pääosa sijaitsee naapurikuntien Tammelan tai Urjalan puolella. Forssaan kuuluu osia myös Jokioisten ja Kaukjärven kylistä, mutta ne on jätetty tässä mainitsematta.