Helsingin Roihu

Roihu
Koko nimi Roihu
Perustettu 1957
Entiset nimet Roihuvuoren Roihu
1957-
Kaupunki Helsinki
Kenttä Roihuvuoren pesäpallokenttä
Miesten sarjataso Aluesarja
Naisten sarjataso Superpesis
Värit          
sininen, valkoinen
Puheenjohtaja Ruth Palola
Naisten pelinjohtaja Jyrki Pellonperä
Omistaja Roihu ry
Naisten SM-mitalit
Hopeaa 4 (1982, 1985, 1986, 1988)
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Roihu on vuonna 1957 perustettu itähelsinkiläinen pesäpallon erikoisseura. Roihun naisten edustusjoukkue nousi kaudelle 2021 maan korkeimmalle sarjatasolle Superpesikseen[1]. Ennen vuotta 2021 Roihu pelasi viimeksi pääsarjassa kaudella 2014 ja sitä aiemmin 1990-luvun lopulla. Kotiottelunsa Roihu pelaa Roihuvoressa sijaitsevalla Roihuvuoren pesäpallokentällä.

Historia

Seuran perustaminen

Helsinkiläinen Roihu ry on perustettu vuonna 1957. Parhaiten Roihu on tunnettu pesäpallosta, sillä 1990-luvulla naisten joukkue pelasi Suomen pääsarjassa, Superpesiksessä. Pudottuaan sarjasta Roihun toiminta haki vauhtia alemmista sarjoista palaten huipun tuntumaan menestyksellään Ykköspesiksessä. Kaudella 2009 Roihu sijoittui lohkossaan kuudenneksi ja seuraavalla kaudella jo neljänneksi.[2]

Paluu Superpesikseen

Kaudella 2012 naisten Ykköspesiksessä siirryttiin lohkottomaan sarjajärjestelmään. Roihun sijoitus oli kauden päätteeksi neljäs. Sarjapaikka Superpesikseen tuli kuitenkin auki kun Petojussit ja Ylihärmän Pesis-Junkkarit luopuivat Superpesis-paikoistaan. Hakemuksen myötä Roihu sai paikan pääsarjasta kaudelle 2013.[3] Roihu pelasi kaudet 2013 ja 2014 Superpeisksessä, kunnes putosi Ykköspesikseen. Roihu teki paluun Superpesikseen kaudeksi 2021.[4]

Joukkueet

Naisten Superpesisjoukkue 2024

Roihuttaret kokoonpano
n  k  m
Pelaajat Valmennusjohto
Pelaaja UP SP Ikä Sopimus
Emmi Hannuniemi 24 2024
Tanja Heikkilä 26 2024
Viivi Keränen 22 2024
Sohvi Korhonen 23 2024
Ella Kuusisto 21 2024
Aada Lehtimäki 21 2024
Elina Muurman 22 2024
Neea Nuikka 18 2024
Salli Palola 22 2024
Krista Piirainen 25 2024
Peppi Tuominen 31 2024
Oona Tuononen 23 2024
Petra Väistölä 27 2024
Erika Väliheikki 22 2024
Roosa Örså 21 2024
Pelinjohtaja

Jyrki Pellonperä

2. pelinjohtaja

Joonas Maunu

Valmentaja(t)

Elina Wallenius
Markus Kuusijoensuu
Antti Tokkari

Joukkueenjohtaja

Juha Hautakangas

Huoltaja

Jouni Hämäläinen


Selite
  • E : Etenijä
  • V : Vaihtaja
  • K : Kotiuttaja
  • L : Lukkari
  • S : Sieppari
  • (1/2/3)V : Pesävahti
  • (2/3)P : Polttaja
  • (2/3)K : Koppari

Päivitetty 17. elokuuta 2024

Lähde: [1]


Junioritoiminta

Roihulla on aktiivista junioritoimintaa aina F-junioreista B-junioreihin. B-tytöissä Roihu sijoittui kauden 2012 päätteeksi neljänneksi pelaten pronssiottelussa Lapuan Virkiää vastaan.[5]

Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue Mitalit Vuodet Yhteensä
B-tytöt
Kultaa Kultaa 1985 1
C-tytöt
Hopeaa Hopeaa 1975 1
Pronssia Pronssia 1984 1
D-tytöt
Hopeaa Hopeaa 1973 1
Yhteensä: 4

Palkinnot ja huomionosoitukset

Palkitut

Etenijäkuningatar:[6]

  • Pirkko Rantala (1985)
  • Marjo Lehkonen (1986)

Lyöjäkuningatar:[7]

  • Virve Moisio (1981)
  • Virpi Turtiainen (1989)

Kärkilyöntikuningatar:[8]

  • Jaana Lindström (1985, 1986)

Vuoden jokeri:[9]

  • Ulla-Maija Lohva (1986)
  • Kirsi Tanhuanpää (1990)
  • Maarit Lehtimäki (1991)

Vuoden lukkari:[10]

  • Marjo Lehkonen (1986)

Vuoden pesäpalloilija:[11]

  • Jaana Jouhikainen (1984)

Vuoden pelinjohtaja:[12]

  • Ali Lindström (1990)

  • Marjatta Keränen (1969, 1970)
  • Maija Airasmaa (1971)
  • Suoma Saarela (1971)
  • Arja Helin (1973, 1978, 1982)
  • Virve Moisio (1973, 1981, 1983)
  • Merja Tamminen (1975)
  • Merja Nyman (1976)
  • Sirkka-Liisa Latvala (1979)
  • Jaana Jouhikainen (1981, 1982, 1983, 1984)
  • Pirkko Rantala (1981, 1982, 1983, 1984, 1985)
  • Jaana Lindström (1985, 1986, 1988, 1989)

Lähteet

  1. Pesäpallo | Roihuttaret hävisi kotiavauksensa naisten Superpesiksessä Helsingin Sanomat. 13.6.2021. Viitattu 22.9.2023.
  2. http://www.roihu.fi/seuran_esittely/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. http://www.pesis.fi/?x21605=4094113
  4. Itä-Helsingissä pelataan ensi kesänä Superpesistä, mutta kenttä on kuin pommin jäljiltä – apulaispormestari lupailee kunnostusrahoja, mutta neuvottelut ovat kesken Yle.fi. 10.10.2020. Viitattu 6.8.2021.
  5. http://www.roihu.fi/?x103997=198742
  6. Parhaat etenijät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 17.8.2018. Viitattu 26.3.2018.
  7. Parhaat lyöjät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 31.12.2017. Viitattu 30.3.2018.
  8. Parhaat kärkilyöjät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 17.8.2018. Viitattu 30.3.2018.
  9. Vuoden jokerit Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 5.4.2018. Viitattu 30.3.2018.
  10. Vuoden lukkarit Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 5.4.2018. Viitattu 30.3.2018.
  11. Vuoden pesäpalloilijat pesis.fi. Arkistoitu 5.4.2018. Viitattu 30.3.2018.
  12. Vuoden pelinjohtaja pesis.fi. Arkistoitu 3.7.2018. Viitattu 31.3.2018.
  13. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, naiset Rasilainen, Matti. Viitattu 12.1.2018.

Aiheesta muualla

  • Roihun kotisivut
  • n
  • k
  • m
Kaudet
Joukkueet
2024
Entiset
Sarja
Tilastot ja
palkinnot
Luettelot
Liittyvät sarjat
ja kilpailut