Iida Ketola

Iida Annastiina Ketola-Korppila (s. 1990) on suomalainen mediapersoona, kampaamoyrittäjä ja radiojuontaja.

Iida Ketolan ura alkoi kesäkuussa 2009 MTV:n Rantalentis-ohjelman juontajana. Syksyllä 2009 hän osallistui Subilla nähtyyn Big Brother -ohjelmaan. Sen jälkeen hän on esiintynyt useissa TV-formaateissa ja ollut usean lehden kannessa.[1]

Vuonna 2012 Ketola osallistui Viidakon tähtöset -sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle. Ketola on osallistunut myös julkkiksena Kaksi julkkista ja yhdet häät -ohjelmaan vuonna 2013[2] sekä Starat lastenvahteina -ohjelmaan. Ketola esiintyy myös Suomen rikoshistorian ratkaisemattomia rikoksia esittelevässä Ratkaisematon tapaus Suomi -tv-sarjan jaksossa, jossa hän kertoo tulleensa joulukuussa 2019 taksinkuljettajan raiskaamaksi matkallaan kotiinsa.[3]

Ketola avioitui mediapersoona Renne Korppilan kanssa vappuna 2016.[4] Pari erosi vuonna 2021. [5] Vuonna 2015 he tekivät yhteistä aamuradio-showta NRJ:llä,[6] ja elokuussa 2016 he alkoivat juontaa uutta ohjelmaa Sanoman radiokanavien suoratoistopalvelu Suplassa.[7]

Lähteet

  1. Iida Ketola teki hieman kyseenalaisen ennätyksen: Voihan v….! como. Viitattu 3.12.2015.
  2. Avoimessa suhteessa olevat Iida Ketola ja Renne jakoivat rakkausvinkkejä tv:ssä 2013 – ”Ollaan molemmat haluttu hirveen erilaisia asioita” Ilta-Sanomat. Arkistoitu 14.12.2015. Viitattu 3.12.2015.
  3. Iida Ketola kertoo tv:ssä hyytävistä tapahtumista – taksikuski raiskasi kesken automatkan www.iltalehti.fi. Viitattu 29.9.2022.
  4. Vastanaineet Iida ja Renne Korppila: "Häämatka varattiin jo ennen kuin koko häitä mietittiin" www.iltalehti.fi. Viitattu 27.5.2016. fi-FI
  5. Avioero! Iida ja Renne Korppilan viiden vuoden avioliitto päättyi Iltalehti.fi. Viitattu 19.6.2021.
  6. http://nrj.fi/tag/iida-ketola/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. http://www.ruutu.fi/supla/2700744 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

  • Iida Ketolan blogi Iltalehdessä (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Twitter-tili