Italian rugby union -maajoukkue
Italian rugby union -maajoukkue edustaa Italiaa rugby unionin maajoukkuekilpailuissa. Sitä hallinnoi vuonna 1926 perustettu Federazione Italiana Rugby.[1]
Italia on pelannut jokaisessa MM-lopputurnauksessa, muttei ole kertaakaan selviytynyt alkulohkosta jatkoon. Parhaimmillaan se on voittanut kaksi ottelua vuosien 2003, 2007, 2011, 2015 ja 2019 kisoissa.[1]
Italia on pelannut Six Nations Championshipissa vuodesta 2000 lähtien. Parhaimmillaan se on sijoittunut neljänneksi 2007 ja 2013.[2]
European Nations Cupin Italia voitti 1997. Lisäksi se on sijoittunut yhdeksän kertaa toiseksi ja kahdeksan kertaa kolmanneksi.[1]
Italia oli toukokuussa 2020 kansainvälisen rugbyliitto IRB:n rankingissa 14. sijalla.[3]