James Rudkin

Mitalit
Maa:  Iso-Britannia
Miesten soutu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 kahdeksikko
Pronssia Pronssia Tokio 2020 kahdeksikko
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Račice 2022 kahdeksikko
Kultaa Kultaa Belgrad 2023 kahdeksikko
Pronssia Pronssia Plovdiv 2018 nelonen i.p.
Pronssia Pronssia Ottensheim 2019 kahdeksikko
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Varese 2021 kahdeksikko
Kultaa Kultaa München 2022 kahdeksikko
Kultaa Kultaa Bled 2023 kahdeksikko
Kultaa Kultaa Szeged 2024 kahdeksikko
Hopeaa Hopeaa Luzern 2019 kahdeksikko

James Rudkin (s. 7. heinäkuuta 1994) on brittiläinen soutaja. Hän on kahdeksikon olympiavoittaja, kaksinkertainen maailmanmestari ja nelinkertainen Euroopan-mestari.[1]

Rudkin saavutti alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa hopeaa perämiehettömässä nelosessa vuonna 2016. Hän on kilpaillut yleisen sarjan arvokilpailuissa kahdeksikossa vuodesta 2017. Hän sijoittui vuonna 2017 EM-kilpailuissa viidenneksi ja MM-kilpailuissa seitsemänneksi. Vuonna 2018 hän sijoittui EM-kilpailuissa viidenneksi ja saavutti MM-kilpailuissa pronssia. Vuonna 2019 hän saavutti EM-hopeaa ja MM-pronssia. Vuonna 2021 hän voitti Euroopan-mestaruuden ja saavutti Tokion kesäolympialaisissa pronssia, kun edellä olivat Uusi-Seelanti 1,09 sekunnin ja Saksa 0,13 sekunnin päässä. Vuonna 2022 hän voitti Euroopan-mestaruuden ja maailmanmestaruuden, kuten myös vuonna 2023. Vuonna 2024 hän voitti Euroopan-mestaruuden ja Pariisin kesäolympialaisissa olympiakultaa 1,04 sekunnin erolla hopealle sijoittuneeseen Alankomaiden venekuntaan.[1]

Lähteet

  1. a b Athlete profile: James Rudkin World Rowing. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)