Jari Hedman

Jari Hedman (s. 5. elokuuta 1960) on suomalainen tennisvalmentaja ja -selostaja. Hedman on MTV Sportin pääselostaja tenniksessä. Hänen isänsä oli tenniksenpelaaja, tennisvalmentaja ja tenniskoulun pitäjä Heikki Hedman.

Hedman pelasi itse aktiivisesti kilpaa juniorina, mutta ei menestynyt niin hyvin että olisi ryhtynyt ammattilaiseksi. Hän päätti lähteä mukaan tennisvalmennukseen ja suorittamaan valmennustutkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Tennistä hän on opettanut vuodesta 1976 alkaen. Hän veti kaksi vuotta perheensä omistamaa hotellia ja tenniskursseja Lohjansaaressa.

Hedman toimi sen jälkeen 1980- ja 1990-luvuilla seitsemän vuotta Veli Paloheimon henkilökohtaisena valmentajana ATP-kiertueella ja vuoden myös Aki Rahusen valmentajana. Palattuaan takaisin Suomeen Hedman toimi kolme vuotta myös Suomen Davis Cup -joukkueen kapteenina.

Hedman pelasi kahdeksan vuotta myös amerikkalaista jalkapalloa Helsinki Roosters -joukkueessa ja oli mukana voittamassa viittä Suomen mestaruutta sekä seurajoukkueiden Eurobowl-mestaruutta.

Tenniksen selostamisen Hedman aloitti vuonna 1990 Eurosportilla, selostaen ensin 14 vuotta Tukholmasta käsin ja hän selosti Suomesta MTV3 Total Sport -kanaville.[1] Vuonna 2019 hän lopetti selostajana C More -kanavalla.[2][3]

Yksityiselämä

Hedmanilla on kolme aikuista tytärtä[4][5][6] avioliitosta lentoemäntä Kati Kaivannon (s. 1956) kanssa ja kaksi aikuista tytärtä[7] avioliitosta 1995—2012 malli ja hammashoitaja Anne Hedmanin (s. 1963) kanssa.[8][9] Anne Hedmanilla on aikaisemmasta avioliitostaan jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja Kai Suikkasen kanssa tytär ja poika.[10]

Lähteet

  1. Jari Hedman - pitkä mies lyhyesti Jari Hedman Tennis. Viitattu 8.1.2016.
  2. Yli 10 000 ottelun suosikkiselostaja jäi ilman töitä – "Moni tykkää ja helskutin moni ei" www.iltalehti.fi. Viitattu 22.12.2020.
  3. Suomalainen selostajalegenda riisuu luurit viimeisen kerran – Antero Mertarannan esimerkin seuraaminen poiki yli 10 000 ottelun uran mtvuutiset.fi. 9.11.2019. Viitattu 22.12.2020.
  4. Jari Hedman ylpeänä: Perheen ensimmäinen ylioppilas! www.iltalehti.fi. Viitattu 23.12.2020.
  5. Jari Hedman sanoo Instagramissa: “Claudia, toiseksi vanhin tyttäristäni, täytti tänään 27.11.2018 tasan 30 vuotta, Vamos!! Oltiin Ravintola Pastorissa herkuttelemassa…” Instagram. Viitattu 23.12.2020.
  6. Syntyneitä | Naistenklinikka: Kaksi poikaa... Helsingin Sanomat. 3.4.1990. Viitattu 23.12.2020.
  7. Jari ja Anne Hedman hakevat avioeroa www.iltalehti.fi. Viitattu 23.12.2020.
  8. Hedmanit eroavat Ilta-Sanomat. 11.12.2007. Viitattu 22.12.2020.
  9. Jari ja Anne Hedmanin avioero edelleen vireillä mtvuutiset.fi. 17.11.2011. Viitattu 23.12.2020.
  10. Eeva: Anne Hedmanin uusi onni 7.8.2013. Ilta-Sanomat.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Jari Hedman.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.