Kai Gideon

Kai Gideon (oik. Kai Gideon Tervonen, 27. marraskuuta 1959 Helsinki – 2023) oli suomalainen iskelmälaulaja.

Elämä ja ura

Kai Gideon vietti lapsuutensa Espoon Westendissä. Hän peri musikaalisuutensa isältään Onni Gideonilta. Kai Gideon joutui esiintymään kotonaan aina, kun perhe sai vieraita ja hän esiintyi myös juhlatilaisuuksissa. Gideonin suurin esikuva oli naapurissa asunut Jukka Kuoppamäki. Hän vietti kuusi vuotta nuoruudestaan Uuden Valamon luostarissa ja kouluttautui myöhemmin uskonnonopettajaksi.[1]

Gideonin musiikkiura aukeni Tangomarkkinoiden kautta. Vuonna 1997 Gideon pääsi lukuisten yritysten jälkeen finaaliin, jonka myötä hän teki ensilevytyksensä "Haavetango" Tangomarkkinat 10 -kokoelmalle. Vuonna 2000 Gideon jätti 17 vuotta kestäneen opettajanvirkansa ja siirtyi päätoimiseksi viihdetaiteilijaksi.[1] Gideon muistetaan myös Vihreät niityt -musiikkitapahtumaa varten tehdyn samannimisen kappaleen esittäjänä.[2]

Kai Gideon kuoli syksyllä 2023 syöpään.[3]

Diskografia

Singlet

  • Menee niin eläimellisen lujaa / Utopiaa (1997)

Albumit

  • Yksi päivä kerrallaan (2002)
  • Tie rakkauteen johtaa (2009)

Lähteet

  1. a b Latva, Tony ; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas, s. 85-86. Helsinki ; Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-02781-7-3.
  2. Kiuruvesi tunnetaan vihteistä niityistään Vihreät niityt. Viitattu 4.1.2010. [vanhentunut linkki]
  3. Kai Gideon on kuollut – vakava sairaus vei 63-vuotiaana 17.10.2023. Tanssiin.fi. Viitattu 17.10.2023.

Aiheesta muualla

  • Viihdeohjelmat - Kai Gideon (Arkistoitu – Internet Archive)