Lin Yu-ting

Lin Yu-ting
Lin lokakuussa 2013.
Lin lokakuussa 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1995
Kansalaisuus  Taiwan
Nyrkkeilijä
Aktiivisena 2014–
Pituus 175 cm
Painoluokka 57 kg
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK
Mitalit
Amatöörinyrkkeily
Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 57 kg
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa New Delhi 2018 54 kg
Pronssia Pronssia Ulan-Ude 2019 57 kg
AM-kilpailut
Kultaa Kultaa Hồ Chí Minhin kaupunki 2017 54 kg
Kultaa Kultaa Bangkok 2019 57 kg

Lin Yu-ting (kiin. 林郁婷, s. 13. joulukuuta 1995) on taiwanilainen amatöörinyrkkeilijä, maailmanmestari ja olympiavoittaja.

Ura

Lin on kilpaillut vuodesta 2014 lähtien. Hän osallistui vuoden 2014 MM-kilpailujen 51 kg sarjaan. Hän voitti ensimmäisessä ottelussa meksikolaisen Araceli Navan, mutta hävisi toisella kierroksella kanadalaiselle Mandy Bujoldille.[1]

Vuonna 2016 Lin kilpaili vuoden 2016 MM-kilpailujen 51 kg sarjassa. Hän voitti karsintakierroksella venezuelalaisen Kartha Maglioccon 3–0. Ensimmäisellä kierroksella hän voitti bulgarialaisen Stanimira Petrovan ja toisella kierroksella kreikkalaisen Antonia Papoutsakin 3–0. Puolivälierissä Lin hävisi brittiläiselle Nicola Adamsille.[2]

Lin kilpaili Hồ Chí Minhinin kaupungin Aasian-mestaruuskilpailujen 54 kg sarjassa vuonna 2017. Hän voitti karsintakierroksella Nao Srey Povin ja puolivälierissä Nwe Ni Oon. Välieräottelussa Lin voitti intialaisen Shikshan 5–0 ja loppuottelussa samoin lukuin vietnamilaisen Le Thi Bangin.[3]

New Delhin MM-kilpailuissa 2018 Lin kilpaili 54 kg sarjassa. Hän aloitti suoraan toiselta kierrokselta, jolla voitti ukrainalaisen Ivanna Krupenian. Puolivälierissä hän voitti thaimaalaisen Peamwilai Laopeamin ja välierissä australialaisen Kristy Harrisin menettämättä erääkään. Loppuottelussa Lin voitti bulgarialaisen Stoyka Petrovan 4–1 saavuttaen ensimmäisen maailmanmestaruutensa.[4]

Bangkokin Aasian-mestaruuskilpailuissa 2019 Lin kilpaili 57 kg sarjassa. Hän voitti karsintakierroksella mongolialaisen Bolortuul Tumurkhuyagin. Puolivälierissä hän voitti kiinalaisen Yin Junhuan ja välierissä uzbekistanilaisen Yodgoroy Mirzaevan. Loppuottelussa Lin voitti 5–0 thaimaalaisen Nilawan Techasuepin.[5] Ulan-Uden MM-kilpailuissa 2019 Lin otteli 57 kg sarjassa. Hän voitti kaikki kolme ensimmäistä otteluaan 5–0 voittaen järjestyksessä australialaisen Skye Nicolsonin, puolalaisen Kinga Szlachcic ja Techasuepin. Välierissä hän hävisi venäläiselle Liudmila Vorontsovalle.[6]

Vuonna 2020 Lin varmisti paikan Tokion olympialaisten 57 kg sarjaan Aasian ja Oseanian olympiakarsintaturnauksesta.[7][8][9] Huhtikuuhun 2021 mennessä Lin on kilpaillut amatööriurallaan 24 ottelua, josta on voittanut 19.[9]

Kiista sukupuolesta ja Pariisin olympialaiset

Lin hylättiin naisten maailmanmestaruuskilpailuissa maaliskuussa 2023, koska hän ei läpäissyt kansainvälisen nyrkkeilyliitto IBA:n sukupuolitestiä ja menetti siten pronssimitalinsa.[10] Hän sai kuitenkin osallistua Pariisin olympiakisojen 2024 naisten nyrkkeilyn 57-kiloisten sarjaan.[11] Pariisissa Lin voitti olympiakultaa.[12] Linin osallistuminen naisten nyrkkeilyyn on herättänyt samanlaista keskustelua kuin samasta syystä MM-kisoissa hylätyn Imane Khelifinkin osallistuminen ja molempia vaadittiin kilpailemaan miesten sarjassa.[13]

Lähteet

  1. AIBA Women's World Boxing Championships 2014 -Women's Fly (51kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 26.9.2020. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  2. AIBA Women's World Boxing Championships 2016 - Women's Fly (51kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 1.3.2020. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  3. 8. Asian Women's Championships Amateur Boxing. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  4. AIBA Women's World Boxing Championships 2018 - Women's Bantam 54kg (pdf) AIBA. Arkistoitu 25.1.2021. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  5. 9. Asian Women's Championships Amateur Boxing. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  6. AIBA Women's World Boxing Championships 2098 - Women's Feather W57 kg (pdf) AIBA. Arkistoitu 14.4.2021. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  7. Boxing Road to Tokyo Asian/ Oceanian Qualification - Women's Feather (54-57kg) (pdf) 11. maaliskuuta 2020. Athlete 365. Arkistoitu 14.4.2021. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  8. Amateur Boxing - Yu-Ting Lin TheSports.org. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  9. a b Yu Ting Lin BoxRec. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  10. https://www.iltalehti.fi/pariisin-olympialaiset-2024/a/7980ce72-4437-4418-894d-fb3b5e86fc94?_gl=1*1gf1r6v*_ga*MjExNDE4NjE0MS4xNjk2MzQ0MTMy*_ga_3L539PMN3X*MTcyMjkyODY4Ny4zMjguMS4xNzIyOTI4NzAwLjAuMC4w
  11. Joska Saarinen: Kahden olympialaisten naisnyrkkeilijän sukupuolta epäillään – KOK:lta poikkeuksellisen ulostulo Yle. 1.8.2024. Viitattu 4.8.2024.
  12. Taiwanilaisnyrkkeilijä Lin Yu-ting voitti olympiakultaa Itä-Häme. 11.8.2024. Viitattu 11.8.2024.
  13. Ismo Uusitupa: Kohunyrkkeilijä varmisti mitalin – vastustajan valmentaja vaati ”naisten urheilun pelastamista” Helsingin Sanomat. 4.8.2024. Viitattu 4.8.2024.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lin Yu-ting Wikimedia Commonsissa