Luettelo televisiosarjan Tontut jaksoista
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tämä on luettelo televisiosarjan Tontut jaksoista.
1. tuotantokausi
1. Esittely
Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan sarjan päähenkilöön Taavi-tonttuun ja tonttujen elämään. Jaksossa esitellään muun muassa Taavin perhe, Viuhu-kettu ja peikot.
2. Pieni velho
Taavi on ohikulkumatkalla takametsässä, ja jää Viuhun kanssa peikkojen virittämään ansaan. Joutsenet näkevät Taavin ja rientävät kertomaan asiasta Taavin Liisa-vaimolle. Liisa huiputtaa peikkoja pukeutumalla velhoksi.
3. Italialainen tyttö
Taavi matkaa Italiaan pelastaakseen nuoren tonttutytön hengen, joka on saanut myrkytyksen ihmisten tuholaistorjunta-aineista.
4. Peikkovauva
Peikkovauva on jäänyt loukkuun joen keskellä olevalle kivenjyrkänteelle, ja Taavi tarjoutuu auttamaan.
5. Kodin rakennuspuuhissa
Taavi kertoo, kuinka tontut rakentavat kotinsa. Hän saa myöhemmin viestin jalkansa loukanneesta metsäkauriista ja lähtee yhdessä Liisan kanssa auttamaan. Taavi auttaa myös toista kaurista, jonka kurkussa on paarmantoukkia poistamalla ne erityisillä pihdeillä.
6. Tonttujen häät
Taavi ja Liisa kutsutaan ystävien häihin, jonne myös peikot saapuvat kuokkimaan.
7. Lapsenlapsi kyläilemässä
Taavin ja Liisan lapsenlapsi Susanna tulee vierailulle.
8. Varastetun kullan kohtalo
Taavi saa viestin tonttukuninkaalta, jolta on varastettu kaikki kulta. Varkaita ovat olleet peikot, joilta Taavi lähtee hakemaan kullan takaisin. Peikot ovat piilottaneet kullan Mustan järven pohjaan ja Taavin on pyydettävä pääsylupa sinne sikäläisen linnan kummitukselta.
9. Metsälampi
Taavi kertoo tonttujen askareista, kuten savenvalamisesta ja kynttilöiden valmistamisesta. Mennessään pelastamaan metsäkauriin vasaa Taavi huomaa Viuhun saaneen myrkytyksen. Myrkyttäjä on Mölli-peikko, jolle Taavi päättää antaa opetuksen ja pyytää siihen apua Keijujen kuninkaalta.
10. Tonttulääkärit
Metsässä leviää huhu, jonka mukaan Taavi lopettaisi lääkärin uransa, ja hänen veljenpoikansa kotitonttu Joonatan astuisi hänen tilalleen. Joonatanista tulee kyllä aikanaan lääkäri Taavin opastuksella, mutta Taavi ei ole lopettamassa uraansa lähiaikoina. Joonatan ei oikein innostu lääkäriksi ryhtymisestä, mutta Taavi saa hänet vakuuttuneeksi kertomalla tarinoita parantamistaan tontuista. Samoihin aikoihin metsässä liikkuu metsästäjä koirineen, aiheuttaen sekasortoa metsän eläinten kesken.
11. Taikaveitsi
Taavi lähtee etsimään esi-isilleen kuulunutta hopeista taikaveistä Himalajan vuoristosta. Matkalla häntä kuitenkin uhkaavat monet vaarat.
12. Juhlat vanhassa puutarhassa
Taavin ystävän, Harrin, lapsenlapsilla on juhlat jonne hän lähtee yhdessä Susannan kanssa. Peikot saapuvat pilaamaan juhlatunnelman.
13. Matka Siperiaan
Taavi kertoo vihanneksista, joita tontut kasvattavat syötäviksi. Taavi myös lähtee Siperiaan auttamaan kuningas Sergeitä pelastamaan kiipeliin joutunutta karhua.
14. Epäonnen retki
Taavi esittelee, kuinka tontut rakentavat linnunpönttöjä. Susanna ja tämän ystävä Anssi lähtevät salaa ratsastamaan Viuhulla, joka astuu ketunrautoihin. Tämän lisäksi apua hakemaan lähtenyt Anssi putoaa jokeen.
15. Köyhä puunhakkaaja
Taavi antaa Liisan pelastaneelle puunhakkaajalle taikapillin, johon puhaltamalla Taavi täyttää puunhakkaajan kolme toivomusta.
16. Kosti-tonttu saa opetuksen
Siperian tonttukuningas Sergei pyytää Taavin toistamiseen apuun, kun Kosti-tonttu kiristää metsästäjiltä parhaat poronnahat itselleen.
17. Jänistenpelastus
Taavi pelastaa tulvassa saarroksiin jääneet jänikset.
18. Murtunut nilkka
Taavi kertoo tapauksesta, jossa hän auttoi nilkkansa nyrjäyttänyttä maitomummoa lastensa Kaarlon ja Lillin kanssa.
19. Hohtava kivi
Taavi ja Liisa saavat tehtäväkseen hakea Möllin varastaman hohtavan kiven, Thayan valtakunnan kallisarvoisimman aarteen.
20. Siepot
Taavi pelastaa linnunpyydystäjän sieppaaman koirassiepon. Sillä aikaa Liisa huolehtii siepon poikasista. Taavi kertoo myös tonttujen syntymäpuista ja heidän tavastaan hoitaa metsää.
21. Nukkuvat lepakot
Taavi lähtee Hollantiin pelastamaan kuolemanvaarassa olevia lepakoita.
22. Syntymäpäiväjuhlat vanhassa myllyssä
Taavi on veljenpoikansa Matti-Mikon 200-vuotissyntymäpäivillä. Juhlien aikana ilkeä musta kissa nappaa Matti-Mikon vaimon, Anna-Stiinan.
23. Muistoja Australiasta
Taavi kertoo Susannalle matkastaan Australiaan, jossa hän paransi kasvuongelmia potevan prinssi Rexin.
24. Sudenpentua pelastamassa
Taavi ja Liisa auttavat susiperhettä, jonka emo on kuollut ja yksi pentu vakavasti sairastunut syötyään ihmisten metsään viemää myrkytettyä lihaa. Samalla Mölli-peikko sieppaa Liisan.
25. Vanha tohtori
Taavi lähtee tapaamaan lääkäriystäväänsä Vilhoa. Taavi kertoo Vilholle tarinan menneisyydestä, kun tämä sai pikkupoikana tutustua tonttujen maailmaan.
26. Kaukaiset vuoret
Taavi ja Liisa täyttävät 400 vuotta, joten heidän on lähdettävä Kaukaisille vuorille päästäkseen ajasta ikuisuuteen. He saavat viestin Taavin ystävältä Tietäjältä, joka myös täyttää 400 vuotta. Viestissään Tietäjä kertoo, ettei hän halua lähteä yksin Kaukaisille vuorille. Taavi ja Liisa hyvästelevät eläinystävänsä, jonka jälkeen he matkustavat Sinisille vuorille (engl. Blue mountains), Tietäjän luokse. Juotuaan kupilliset teetä ja syötyään Tietäjän valmistaman aterian, kolmikko jatkaa matkaa yhdessä. Sinisten vuorten takana on kaunis kukkaketo. Siellä Taavi ja Liisa hyvästelevät kettuystävänsä Viuhun ja kertovat, ettei tämä voi kiivetä vuorelle heidän kanssaan. Taavi kiittää Viuhua tämän ystävyydestä ja avusta. Tontut kiipeävät vuorelle Viuhun poistuessa paikalta. Viuhu kuitenkin muuttaa mielensä ja menee vielä viimeisen kerran katsomaan ystäviään. Tontut sanovat toisilleen viimeiset jäähyväiset. Kun Taavi ja Liisa menehtyvät, heidän kehonsa muuttuvat yhteen kietoutuneiksi omenapuiksi. Tietäjä menehtyy hetkeä myöhemmin, mutistuaan ensin itsekseen jotain. Viuhu näkee tapahtumat ja ulvoo surullisena. Viuhu palaa alakuloisena takaisin metsään, missä se tapaa Topi-tontun, joka ratsastaa Aune-nimisellä tyttöketulla. Viuhu ja Aune osoittavat ihastumisen merkkejä toisiinsa. Lopuksi nähdään kohtaus, jossa menehtyneiden tonttujen, Taavin, Liisan ja Tietäjän, henget vilkuttavat hyvästiksi. Ensimmäisen kauden viimeinen jakso.
2. tuotantokausi
27. Tuomari Klaus
Tonttusarjassa siirryttään seuraamaan uuden päähenkilön, tuomaritonttu Klausin, ja hänen ystäviensä seikkailuja tonttumetsän uumenissa. Ensimmäisessä jaksossa kerrotaan, miten Klaus on tavannut avustajatonttu Dannyn ja joutsenystävänsä Henryn.
28. Matka Kanadaan
Klaus tuntee itsensä väsyneeksi ja Dannyn painostuksesta hän ottaa viikon loman ja matkustaa Peter-serkkunsa luokse Kanadaan.
29. Taikamatto
Klaus ja Dani kiitävät taikamatolla Bagdadiin. Perillä odottaa sievä tonttutyttö ja seikkailu peikkojen kanssa.
30. Vuorikauris
Klaus saa kiireellisen avunpyynnön itävaltalaiselta ystävältään. Klausin pitäisi pelastaa vuorikauris pulasta.
31. Hirveä lumimies
Peikot ovat varastaneet Sonjan keittokirjan. Klaus päättää antaa peikoille oikein kunnon opetuksen. Matkalla he tapaavat sherba-tonttuja, sekä lumimies-perheen, joita peikot ovat myös kiusanneet. Klaus, Danny ja Sonja tapaavat myös peikkoäiti Irman, joka on paljon kiltimpi kuin ilkeät poikansa.
32. Kalifornian kullankaivajat
Kullankaivajat ilkeine kissoineen uhkaavat tonttuyhteisöä. Klaus keksii keinon ilkimysten karkottamiseksi.
33. Seikkailu Napapiirillä
Peter saa Klausin kokeilemaan pelottavaa kulkuvälinettä - kuumailmapalloa. Pallo pääsee karkuun ja seikkailu tuntemattomaan alkaa.
34. Kreikkalaiskylää pelastamassa
Klausin ja kumppaneiden retki suuntautuu tällä kertaa ihanaan Kreikan saaristoon. Klausin kreikkalaisserkut ovat pulassa.
35. Matka Venetsiaan
Tulva uhkaa Venetsian tonttuja. Klaus kutsutaan apuun.
36. Seikkailu Japanissa
Klaus ja Danny matkustavat Japaniin, jossa Klausin on tarkoitus tuomaroida puutarhakilpailu. Myös peikot ovat saapuneet kilpapaikalle ilkeät metkut mielessään.
37. Tonttujen olympialaiset
Klaus aikoo osallistua tonttujen olympialaisiin. Hän joutuu kuitenkin ensitöikseen keksimään keinon, jolla estää peikkoja pilaamasta koko kisoja.
38. Matka Siperiaan
Avunpyyntö siperialaiselta tontulta saa Klausin ja hänen kaverinsa osallistumaan kummalliseen kilpaan.
39. Seikkailu Kiinanmuurilla
Tämänkertaisessa tonttuseikkailussa Klaus päätyy Kiinaan. Idän ihmeisiin kuuluvat paitsi Kiinan muuri ja lohikäärmeet niin myös ilkeät peikot. Peikot yrittävät tuhota koko Kiinan muurin, mutta Klausin suunnitelman ansiosta peikkojen tihutyöt saadaan estettyä.
40. Hajuelämyksiä Ranskassa
Klaus ja Danny juhlivat Klausin sukulaistytön, pikku-Martan syntymäpäiviä. Juhlat keskeyttää kiireinen avunpyyntö Ranskan tontuilta.
41. Espanjan metsäpaloja sammuttamassa
Andalusian tontut ovat vaarassa menettää kotinsa alueella riehuvien metsäpalojen takia. Klaus kutsutaan apuun.
42. Karpaattien vuoristo
Tämänkertaisessa tonttuseikkailussa Klaus saa kutsun Romaniasta, Karpaattien vuoriston alueella asuvilta tontuilta. Läheisessä linnassa tapahtuu outoja asioita ja paikalliset tontut pelkäävät, että tapahtumien syynä on linnaan muuttanut kummitus.
43. Seikkailu Havaijilla
Pelottavat hirviöt ovat syynä Klausin matkaan Havaijille. Paikalliset tontut ovat kauhuissaan, mutta Klaus päättää katsastaa hirviöitä lähemmin.
44. Varastettu peili
Klaus saa viestin Australiasta. Ihmeellinen peili, joka kertoo tulevaisuuden, on kadonnut.
45. Kilpa-ajot
Meksikossa on taas vuosittaiset fasaanikilpa-ajot. Klaus kutsutaan tuomariksi kisoihin.
46. Haikaroiden pesähuolet
Klaus ja hänen ystävänsä huomaavat keväisellä metsäretkellään ihmeellisen asian: haikarat ovat kadonneet.
47. Häämatka Niagaran putouksille
Danny ja Roosa avioituvat ja lähtevät häämatkalle Niagaran putouksille. Perillä on mystinen luola, johon Roosa katoaa. Danny kutsuu Klausin apuun.
48. Loch Ness
Klaus ja Danny matkustavat Skotlantiin selvittämään järvihirviön arvoitusta.
49. Suklaajuhla Norjassa
Klaus ja Danny lähtevät perinteisille suklaajuhlille Norjaan. Peikoilla on katala suunnitelma juhlien pilaamiseksi.
50. Argentiinan metsiä pelastamassa
Öljynetsijät uhkaavat pilata Argentiinan tonttujen kodit. Klaus keksii keinon häätää ihmiset tonttumetsästä.
51. Matka tulppaanien maahan
Klaus kertoo tarinan retkestään Hollantiin. Siellä hän toimii tuomarina oikeudenkäynnissä, jossa syytettyinä olivat lintujen kimppuun hyökänneet ketut. Klaus ja Danny tapaavat myös Wil Huygenin, joka on Suuren Tonttukirjan kirjoittaja.
52. Klaus ja Agnes
Klaus kertoo elämänsä tärkeimmistä tapahtumista, kuten syntymästään kaksoissisarensa Juulian kanssa 350 vuotta aikaisemmin, sekä täysi-ikäistymisestään 75-vuotiaana ja siihen liittyneestä tonttuneuvoston haastattelusta. Klaus kertoo myös, kuinka hän tapasi vaimonsa Agnesin ja aloitti tuomarin uransa. Joitakin vuosia myöhemmin joukko metsästäjiä tunkeutui metsään ajokoirien kanssa. Agnes ja Klaus lähtivät eri suuntiin auttaakseen mahdollisimman monia metsän eläimiä pakenemaan metsästäjiä. Auttaessaan peuraperhettä, Agnes ratsasti yhden peuran selässä. Ajokoirat ja metsästäjien luodit kuitenkin säikyttivät peuran, jolloin tämä heitti Agnesin selästään aluskasvillisuuden sekaan. Klaus saapui paikalle hetkistä myöhemmin, koska oli nähnyt metsästäjien liikkuvan siihen suuntaan, johon Agnes oli lähtenyt. Klaus järkyttyy pahanpäiväisesti nähdessään tajuttoman ja vakavasti loukkaantuneen vaimonsa. Kotonaan Klaus pyytää lääkäritonttu Taavia ja hänen vaimoaan Liisaa (sarjan ensimmäisen tuotantokauden päähenkilöitä) auttamaan Agnesia. Avusta huolimatta Agnes menehtyy saamiinsa vammoihin, jolloin surun murtama Klaus jää leskeksi. Klaus lupaa Agnesille tulevansa kaikkein etevimmäksi tuomariksi ja ettei koskaan unohda häntä.
Kun Klaus havahtuu muistoistaan, Danny ja Roosa ilmaantuvat oikeussaliin. Pariskunta kertoo, että heille on tulossa kaksoset (tontuthan saavat lapsia vain kerran, ja aina kaksoset). Klausin hämmästykseksi Danny ja Roosa ovat jo valinneet nimet tuleville lapsilleen. Jos he saavat pojan ja tytön, nämä saavat nimekseen Klaus ja Agnes. Danny kertoo, että se on kunnianosoitus tuomari Klausille.
Klaus, Danny ja Henry jättävät jäähyväiset katsojille tältä erää heidän viimeisessä tonttuseikkailussaan.