Sami Saksio

Sami Petteri Saksio (nykyisin Sami Sax, s. 28. huhtikuuta 1969 Posio) on suomalainen keihäänheittäjä. Saksio voitti keihäänheiton Suomen mestaruuden Lappeenrannassa vuonna 1997. Saksio ei kuulunut kilpailun ennakkosuosikkeihin, mutta ensimmäisellä kierroksella heitetty oma ennätys 84,26 riitti voittoon sekä MM-kisapaikkaan[1]. Ateenan MM-kisoissa Saksio ei selvinnyt karsinnasta tuloksellaan 76,20 varsinaiseen kilpailuun. Vuonna 2001 Saksio voitti SM-hopeaa Turussa tuloksella 80,95. Saksio lopetti uransa vuonna 2002[2].

Saksion valmentajina olivat Martti Röppänen, Jorma Markus (1993–1998) ja Antti Matinolli (1998–). Seuratasolla Saksio edusti vuoteen 1996 Oulun Pyrintöä ja sen jälkeen Tyrnävän Tempausta.

Saxiksi nimensä muuttanut Saksio tuomittiin vuonna 2005 Oulun käräjäoikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeistä kätkemisrikoksista[3]. Hän on sairauseläkkeellä.[4] [5]

Lähteet

  1. Turun Sanomat 20.7.1997[vanhentunut linkki]
  2. Sami Saksio Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  3. Iltasanomat 8. syyskuuta 2005
  4. Muistatko vielä Sami Saksion? Keihäsmestari muutti nimekseen Sami Sax, sai rikostuomion ja kävi pohjalla - tältä hän näyttää nykyään iltalehti.fi. Viitattu 16.7.2017.
  5. Muistatko vielä Sami Saksion? Keihäsmestari muutti nimensä, sai rikostuomion ja kävi pohjalla - tältä hän näyttää nykyään iltalehti.fi. Viitattu 24.12.2017.

Aiheesta muualla

  • Sami Saksio Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics