Simon Ward

Ward vuoden 1973 elokuvassa Kreivi Dracula.

Simon Ward (16. lokakuuta 1941 Beckenham, Kent – 20. heinäkuuta 2012 Taunton, Somerset) oli brittiläinen teatteri- ja elokuvanäyttelijä.

Wardin tunnetuin elokuvarooli oli pääosa Winston Churchillistä kertovassa elämäkertaelokuvassa Nuori seikkailija (1972). Hän sai roolista parhaan miespääosan ja vuoden lupaavimman tulokkaan Bafta-palkintoehdokkuudet.[1][2]. Hän esitti pääosaa myös James Herriotin romaaniin perustuvassa televisioelokuvassa Kaikenkarvaiset ystäväni (1974)[3].

Autokauppiasperheessä Kentin kreivikunnassa varttunut Simon Ward kiinnostui näyttelemisestä jo lapsena ja oli perustamassa lontoolaiseen Alleyn's School -kouluunsa vuonna 1956 nuorten teatteriryhmää, josta sittemmin tuli tunnettu National Youth Theatre. Vuonna 1961 Ward aloitti opinnot Royal Academy of Dramatic Art -teatterikoulussa. Menestyksekkään teatteri- ja elokuvauran katkaisi vuonna 1987 ilmeisesti yöllisen katuväkivallan aiheuttama kallonmurtuma ja sitä seuranneet useat aivoleikkaukset, joista Ward kuitenkin toipui vielä työkuntoon mutta kärsi loppuelämänsä veritaudista nimeltä polysytemia.[4]

Elokuvarooleja

  • Nuori seikkailija (Young Winston, 1972) – Winston Churchill
  • Kreivi Dracula (Dracula, 1973)
  • Muskettisoturien seikkailut (The Three Musketeers, 1973) – Buckingham
  • Hitler: Viimeiset kymmenen päivää (Hitler: The Last Ten Days, 1973)
  • Vihan nimissä (Children of Rage, 1973)
  • Kaikenkarvaiset ystäväni (All Creatures Great and Small, 1974)
  • Kuolema etupenkillä (Deadly Strangers, 1974) – Stephen Slade
  • Lentoässät / Ilmojen ässät (Aces High, 1976)
  • Terrori 2000 (Holocaust 2000, 1977)
  • La Sabina (1979)
  • Verilöyly aamunkoitteessa (Zulu Dawn, 1979)
  • Koodi xx (Double X. The Name Of The Game, 1991)[5]

Lähteet

  1. Young Winston awards.bafta.org. Viitattu 6.8.2024.
  2. Fränti, Mikael: Elokuva nuoresta Winston Churchillista. Helsingin Sanomat, 31.10.1980, s. 41. Näköislehti (maksullinen).
  3. Fränti, Mikael: Filmi eläinten ystäville. Helsingin Sanomat, 14.8.1984, s. 40. Näköislehti (maksullinen).
  4. Hayward, Anthony: Simon Ward obituary. The Guardian, 23.7.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.8.2024. (englanniksi)
  5. Simon Ward Elonetissä.

Aiheesta muualla

  • Simon Ward Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • IdRef