Spartathlon
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Spartathlon on Kreikassa järjestettävä ultrajuoksukilpailu, jonka reitti on 246 kilometrin matka Ateenasta Spártiin, joka sijaitsee antiikin Spartan paikalla.
Spartathlonin reitti on tehty Feidippides-nimisen viestimiehen kulkeman reitin perusteella. Feidippides lähetettiin vuonna 490 eaa. Ateenasta Spartaan hakemaan apua taistelussa Persiaa vastaan. Herodotoksen Historiateoksen perusteella Feidippides saapui perille Spartaan seuraavana päivänä. Lokakuussa 1982 Royal Air Forcen upseeri John Foden halusi testata neljän kollegansa kanssa, oliko kertomuksessa kuvailtu juoksu mahdollinen. Kaksi heistä saapui perille alle 36 tunnissa, ja joukko järjesti ensimmäisen virallisen Spartathlonin seuraavana vuonna.
Nykyisen Ateenasta Spártiin juostavan juoksukilpailun aikaraja on 36 tuntia. Järjestäjät valvovat juoksun etenemistä väliaika-asemilla, joihin on ennätettävä tietyssä määräajassa, tai juoksu keskeytetään. Suomalainen Seppo Leinonen teki vuonna 2006 historiaa juostessaan maaliin viidennentoista kerran, joka oli tapahtuman ennätys. Sittemmin ennätys on rikottu ja nykyisin eniten maaliin juostuja Spartathloneja on saksalaisella Hubert Karlilla, joka vuonna 2014 juoksi maaliin kahdeksannentoista kerran.
Vaatimukset osallistumiselle
Jokaisen kilpailuun osallistuvan on täytettävä yksi seuraavista vähimmäisvaatimuksista (miehillä ja naisilla erilliset)[1]:
- 12 tunnin juoksukilpailussa vähintään 120 / 110 kilometriä
- 100 mailin juoksu 21 / 22 tunnissa
- 24 tunnin juoksukilpailussa vähintään 180 / 170 kilometriä
- 48 tunnin juoksukilpailussa vähintään 280 / 260 kilometriä
- Selvinnyt maalin jossakin muussa ultrajuoksukilpailussa tietyssä vaaditussa ajassa (mm. UltraBalaton, Badwater, Sakura Michi, Western States 100-Mile Endurance Run)
- Selvinnyt Spartathlonilla maaliin jo aiemmin
Joku edellä mainituista vaatimuksista pitää olla suoritettuna kolmen vuoden sisällä kilpailusta. Esimerkiksi vuoden 2019 Spartathloniin hyväksyttiin siis vuosina 2017–2019 tehdyt suoritukset.
Spartathlonin vuosittainen osallistujamäärä on rajoitettu 390 henkilöön ja tarvittaessa osallistujien osalta suoritetaan arvonta. Juoksijat, joilla on vähittäisvaatimusta vähintään 25 % parempi tulos, saavat osallistumisoikeuden suoraan ilman arvontaa (eli tällöin vaatimuksina esimerkiksi miehillä 24 tunnin juoksu vähintään 225 kilometriä, naisilla 24 tunnin juoksu vähintään 212,5 kilometriä, jne.).[1]
Kilpailun voittajat
Vuosi | Voittaja | Kansalaisuus | Aika |
---|---|---|---|
1983 | Yiannis Kouros | Kreikka | 21.53 |
1984 | Yiannis Kouros | Kreikka | 20.25 |
1985 | Patrick Macke | Englanti | 23.18 |
1986 | Yiannis Kouros | Kreikka | 21.57 |
1987 | Rune Larsson | Ruotsi | 24.41 |
1988 | Rune Larsson | Ruotsi | 24.42 |
1989 | Patrick Macke | Englanti | 24.32 |
1990 | Yiannis Kouros | Kreikka | 20.29 |
1991 | Janos Bogar | Unkari | 24.15.31 |
1992 | Rusko Kantief | Bulgaria | 24.15.31 |
1993 | Rune Larsson | Ruotsi | 25.57.12 |
1994 | James Zarei | Englanti | 26.15 |
1995 | James Zarei | Englanti | 25.59.42 |
1996 | Roland Vuillemenot | Ranska | 26.21 |
1997 | Kostas Reppos | Kreikka | 23.37 |
1998 | Kostas Reppos | Kreikka | 25.11.41 |
1999 | Jens Lukas | Saksa | 25.38.03 |
2000 | Ohtaki Masayuki | Japani | 24.01.10 |
2001 | Valmir Nunes | Brasilia | 23.18.05 |
2002 | Ryoichi Sekiya | Japani | 23.47.54 |
2003 | Marcus Thalman | Itävalta | 23.28.24 |
2004 | Jens Lukas | Saksa | 25.49.59 |
2005 | Jens Lukas | Saksa | 24.20.39 |
2006 | Scott Jurek | Yhdysvallat | 22.52.18 |
2007 | Scott Jurek | Yhdysvallat | 23.12.14 |
2008 | Scott Jurek | Yhdysvallat | 22.20.01 |
2009 | Ryoichi Sekiya | Japani | 23.48.24 |
2010 | Ivan Cudin | Italia | 23.03.06 |
2011 | Ivan Cudin | Italia | 22.57.40 |
2012 | Stu Thoms | Saksa | 26.28.19 |
2013 | Joao Oliveira | Portugali | 23.29.08 |
2014 | Ivan Cudin | Italia | 22.29.29 |
2015 | Florian Reus | Saksa | 23.16.44 |
2016 | Andrzej Radzikowski | Puola | 23.02.23 |
2017 | Aleksandr Sorokin | Liettua | 22.04.04 |
2018 | Yoshihiko Ishikawa | Japani | 22.54.40 |
2019 | Bódis Tamás | Unkari | 23.28.37 |
2020 | peruttiin koronaviruspandemian takia | ||
2021 | Fotis Zisimopoulos | Kreikka | 21.57.36 |
2022 | Fotis Zisimopoulos | Kreikka | 21.00.59 |
2023 | Fotis Zisimopoulos | Kreikka | 19:55:02 |
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b Terms of Participation spartathlon.gr. Arkistoitu 5.9.2019. Viitattu 7.9.2019.
Aiheesta muualla
- http://www.spartathlon.gr/
- http://endurance.fi/ukk/spartathlon.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- Deutsche Ultramarathon Vereinigung - Spartathlon