Tuomas Lohtander

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tuomas Lohtander (s. 24. heinäkuuta 1983 Raahe) on entinen suomalainen jääkiekkoilija ja nykyinen valmentaja. Hän laukoi oikealta. Lohtander pelasi aiemmin maalivahtina, mutta siirtyi 2014 hyökkääjäksi.

Ura

Lohtanderin kasvattajaseura on Raahe-Kiekko, jossa hän pääsi torjumaan Suomi-sarjan peleissä jo teini-ikäisenä kaudella 2001–2002. Kaudeksi 2002–2003 Lohtander siirtyi HPK:n A-nuoriin. Hän pelasi siellä kevääseen 2004 asti ja pääsi neljässä liigapelissä HPK:n luukkuvahdiksi kaudella 2003–2004. Lohtander on pelannut Mestistä Hokissa (2004–2006), SaPKossa (2006–2008) ja KooKoossa (2008-2009). Kaudella 2010–2011 hän pelasi Ranskan pääsarjaa Morzine-Avoriazissa. Vuonna 2011 hän palasi kasvattajaseuraansa Raahe-Kiekkoon, jossa hän pelasi vuoteen 2018 asti.

Kaudella 2018–2019 Lohtander siirtyi valmentamaan Raahe-Kiekkoa.

Muuta

Lohtander sai kiekkomedia Jatkoaika.comin toimittajien ensimmäistä kertaa jakaman Joukkueelleen arvokkain pelaaja -arvonimen kaudella 2007–2008. Tuomaksen isoveli Teemu Lohtander pelasi Superpesistä Pattijoen Urheilijoissa ja Oulun Lipossa ja pikkuveli Taneli Lohtander pelaa Suomi-sarjaa Raahe-Kiekon hyökkääjänä.

Aiheesta muualla

  • Tuomas Lohtander. Eliteprospects.com.